Olen Suomen gerbiiliyhdistyksen alaisuudessa toimiva ja yhdistyksen hyväksymä kasvattaja. Kasvatan gerbiileitä pääväreissä siamese, cappuccino ja burmese. Pyrin terveisiin, hyväluonteisiin eläimiin rotukuvausta seuraten ja sen mukaisiin eläimiin tähdäten.

Kasvatus

Kasvatusvärini ovat siamese, burmese ja cappuccino, kuvioiden kanssa ja ilman kuvioita. Ajoittain syntyy myös muunvärisiä poikasia.


Gerbiilit ovat perheemme rakkaita lemmikkejä ja jokainen poikue on tarkkaan harkituista vanhempien yhdistelmistä. Jokaisesta syntyneestä poikueesta on tarkoitus jättää poikanen tai pari kotiin kasvamaan kasvatuksen eteenpäin viemiseksi.


Poikasia käsittellään neljän viikon ikäisistä alkaen ja ne saavat olla emonsa ja sisaruksiensa kanssa vähintään kuuden viikon ikään asti. Luovutan poikaset uusin koteihin aikaisintaan kuusiviikkoisina.

Kasvatustyöhöni saan arvokasta tutorointia Hopsulan- ja Hui Kauhistus gerbiilikasvatuksilta. Kiitos lukemattomista neuvoista ja vinkeistä!
Kiitos myös muille kasvattajille, joilta olen saanut eläimiä kasvatukseeni. 

Meiltä gerbiili lemmikiksi

Gerbolamme sijaitsee Pohjois-Vantaalla. Kasvatukseni on pienimuotoista, joten poikasia ei ole aina saatavilla.  


Gerbiilimme myydään pääsääntöisesti pareittain. Joskus on saatavilla myös kolmen laumoja, joissa on riittävä ikäjakauma. Voit myös kysyä yksittäistä gerbiiliä yksinjääneen kaveriksi.


Toivon ensisijaisesti yhteydenottoa sähköpostilla: [randomgerbiili@gmail.com] 
 

Kerrothan yhteydenotossasi millaiseen kotiin ja asumukseen gerbiilit olisivat tulossa ja lajitietämyksestäsi. Gerbiilit sopivat lastenkin lemmikiksi, mutta aikuinen on aina lopulta vastuussa eläinten hoidosta, ja luovutankin gerbiilit noutotilanteessa vain täysi-ikäisille ostajille. Gerbiilit noudetaan sovitusti kotoamme Pohjois-Vantaalta ja Random-gerbiilin hinta on 45 euroa.


Vastaan voi tulla tilanne, että lemmikin omistaja voi joutua luopumaan gerbiileistään. Minulle saa aina palauttaa kasvattini, mutta valitettavasti en palauta maksua. Tilanteesta riippuen palautuneet gerbiilit jäävät meille, tai niille etsitään uusi koti. 


Toivoisin myös saavani tiedon minulta lähteneiden gerbiilien sairauksista ja kuolemasta. Nämä tiedot ovat arvokkaita kasvatusta ajatellen. Pyydän myös kertomaan, jos luovut syystä tai toisesta gerbiileistäsi.

Tietoa gerbiileistä
 

Hankithan tietoa lajista ennen päätöstä hankkia gerbiileitä.
Suomen gerbiiliyhdistyksen sivuilta saa kattavasti tietoa gerbiilien hoitamisesta. Voit myös liittyä gerbiiliyhdistyksen jäseneksi, yhdistys tarjoaa mukavahenkisiä tapahtumia ja etuja ja mukaan liittyminen tukee yhdistyksen toimintaa.

Hyvä lähde on myös Minttu Vettenterän Gerbiilifakta -kirja. Lisäksi Facebookin Gerbiilit, degut ja muut harvinaiset hyppymyyrät -ryhmä on mainio paikka kokemusten ja vinkkien etsimiselle ja kysymiselle.


Neuvon myös mielelläni ja minulle saakin laittaa mieltä askarruttavia kysymyksiä.

 

Yhteydenotto
 

Toivon ensisijaisesti yhteydenottoa sähköpostilla
[randomgerbiili@gmail.com]



HALUATKO OTTAA YHTEYTTÄ?